Alkava kesä- 24
14.05.2024
Aijai miten ihanaa kun nurmikko vihertää ja puissakin jo silmut aukeaa 😍 Kyllä kevät ja kesä on ihmisen parasta aikaa ehdottomasti.
Tässä muutama kuva pihasta toukokuussa ☀️
Pihapolkua reunustamaan istutin Särkynyttä sydäntä, Angervoa sekä aika isoa Kuunliljaa jonka pitäisi kasvaa lähes 120 cm korkeaksi, saapa nähdä 😍 Istutan vielä muutaman havukasvin noiden Kuunliljojen väliin.
Keltaisen orvokkiamppelin sain äitienpäivälahjaksi vanhimmalta pojaltani ❤️
Ämpäriperunat ovat hyvin lähteneet kasvuun 🥔 ⬆️ ja kurpitsa ⬇️ on myös hyvin itänyt 👍
Elokuun puolivälissä nostettiin ekaluokkalaisen kanssa potut ämpäristä 🥔 ihan ei koko porukalle taida riittää 😄
Oikean käden hanskat hajoaa aina.. Vasemman käden hanskoja on vaikka kuinka monta mutta tekevän käden hanska on aina sormen päistä rikki. Samoin tämä kuokka taipuilee mihin sattuu ja kohta varmaan poikki. Ei mikään kestä ikuisesti, ei edes muutamaa kesää 🫤 Tässä puutarhanäkymiä 18.6👇
Salkoruusu aloittelee kukintaa heinäkuun lopussa, niin kaunis 😍
Hieman on kasvisto kesän aikana runsastunut 👍 Täytyy varmaan leventää penkkiä viimeistään ensi keväänä ja siirtää havuja. Keväällä istuttaessa ei tajunnut miten reheväksi kuunliljat tuleekaan 🤷♀️ Sinikatajat on kyllä upeat 😍
Meidän paikalliselta huippupuutarhalta hain kesän poistokukkia ja löysin tälläisen ihanuuden 😍 Aivan ihana kukka ja joka sulkeutuu auringon laskiessa
Maljaköynnös alkoi vihdoin syyskuussa kukkimaan 😍😍 Toinen ja vanhin Maljaköynnökseni valitettavasti kuoli janoon kesällä mutta onneksi tämä toinen pysyi hengissä ja kukkii 👍👍👍 Ihana 🩷