Kevät 2025 ❄️☀️
Taas vierähti vuosi ja alkoi uusi. Se on kyllä niin kummallista kuinka vuodet suhahtaa ohitse vauhdilla jota ei käsitä ollenkaan.
Välillä tuntuu että ajankulku voisi hieman hidastaa ja olisi ihana saada vuorokauteen muutama extratunti 🙂 Työ vie suuren osan päivästä ja sitten illalla pitää käydä ajoissa nukkumaan että aamulla herää virkeänä ja jaksaa luotsata pikkuväen kouluun ja päiväkotiin. Aika harrastuksiin on mini, saati jos itse harrastaisin jotain 🤔 sitä kyllä kaipaisin kovasti. Ehkäpä keväällä voin aloittaa vihdoin uuden harrastuksen ja pääsen kutomaan mattoa, se olisi ihanaa 🥰 Ensin pitäisi saada aikaiseksi tehdä matonkuteita, materiaalia löytyy mutta senkin aloittaminen on taas työlästä... Aloittaminen on jotenkin aina niin vaikeaa mutta kun pääsee vauhtiin niin valmista tulee nopeastikin 👍
❄️
Vuoden aloitin mukavasti lukemalla kun vähän vahingossa löysin kirjastosta pokkarin Kikasta. Hänen siskonsa kirjoittama ja sen luettuani löysin myös hänen ystävän kirjoittaman kirjan. Nämä tuli luettua muutamassa päivässä, niin hyviä ja mielenkiintoisia olivat molemmat teokset. Itse muistan Kikan lapsuudestani/ nuoruudesta jotenkin, laulut jäi soimaan helposti omaankin päähän ja olihan hän rohkea esiintyjä. Ei samanlaista tainnut aiemmin olla. Iloinen ja rempseä 🙂 Kirjoista paljastui toisenlainen ihminen sen julkisen kuoren alta.. Todellakin IHMINEN jonka lähtökohdat elämään olivat olleet kurjat ja välillä suorastaan karmeat 😥 Oma äiti esti yhteydenpidon isään ja antoi tyttärilleen tapahtua sanoinkuvaamattoman hirveitä asioita.. Alkoholi vei äitiä isolla kädellä ja huolenpito lapsista ei ollut hänelle niin tärkeää mutta onneksi heillä oli ihana mummi joka välitti ja huolehti. Surullista oli lukea että lapsuus vaikutti koko elämän ja alkoholista tuli Kikallekin suuri kirous, kuinka upea ura ja elämä olisi hänelläkin ollut ilman sitä 😔
Kirsikkana kakun päällä löysin Areenasta myös elokuvan jonka olen halunnut nähdä siitä asti kun se leffateatteriin tuli mutta oli hyvä että luin kirjat ensin. Aika paljon nimiä oli muutettu mikä tuntui hassulta ja tietysti muutenkin eroavaisuuksia oli mutta pakkohan on karsia että saa elokuvan sopivan pituiseksi. Suosittelen lukemaan ja katsomaan 👍
Inspiroiduin näistä niin että ensi kesän juhlien roolihahmo taitaa olla selvä 🤫😂
❄️
Tyttären kanssa käytiin ekaa kertaa hiihtämässäkin ja se oli taas ihanaa. Mukava kun hänkin on siitä innostunut.
Muut hiihtäjät olivat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä vaikka taisimme välillä eksyä väärään suuntaan 😬
Vanhat, yli 30 vuotiaat Järvisetkin luistivat taas ongelmitta 💪

❄️
Ja vuoden vaihduttua olikin kohta puoliin ensimmäisen loman aika 👍 Aivan ihanaa kun saa nukkua ja levätä vaikkei aamulla tietenkään pysty nukkumaan pitkään kun täytyy lapset huolehtia kouluun mutta saa sitten päivän viettää lähes miten haluaa. Tässä on kyllä ehtinyt touhuta. Kutoa tyttärelle puseroa, lukea uutta kirjaa jne. Ja sitten kaikkein ihaninta, ollaan päästy vauvaa katsomaan ja hoitamaan 🩷 Hän on niin pieni ja ihana 😍 Vaikka vasta tammikuu niin ilma täällä rannikolla on nyt ollut mukavan keväinen, lunta toki on täälläkin ja eihän se kevät ihan vielä tule mutta auringon paiste tekee ihmeitä ☀️
On myös ehditty leipomaan pullia ja lasten suosikki mokkapaloja.
💝 Life is so good💝




❄️
Tänään lauantaina 25.1 oli niin harmaan mälsä päivä ja vettä sateli että päätettiin lähteä Porvoossa käymään. Ei sitten lopulta päästy sinne vaan ajettiinkin ihan vaan Lahteen, suunnitelma vaihtui lennossa 🙂 Käytiin tv-ja radiomuseossa ja se oli tosi kiva kohde. Katseltavaa ja koettavaa riitti lähes joka aistille. Säätyttönä oleminen oli hauska kokemus 😄
Museon jälkeen sushille herkuttelemaan. Harmillisesti en muista paikan nimeä enkä katuakaan jolla sijaitsi, keskustassa kuitenkin oli. Väkeä oli paljon ja ruoka hyvää. Tuli syötyä niin hyvin ettei loppu päivänä tarvinnut muuta sitten syödäkään.
Kotiin päästyä tein saippuaa synttäri-, ja juhlakauden aloitukseen 👍
Ehti villapaidankin kanssa touhuamaan, piti purkaa moooonta kierrosta kun sekin suunnitelma muuttui 🙄 Sydänkuvio osoittautui liian hankalaksi toteuttaa. Tyttökin oli sitten sitä mieltä että strömsö voisi olla kiva joten se sitten kuitenkin paitaan tulee... Se siitä itsensä haastamisesta mutta ainakin yritin 🙂👍
Kiva päivä 🥰

Vanhimman tyttären ja vauvan kanssa vietimme laatuaikaa kolmisin 4.3 ja kävimme Hollolassa Bus burgerissa herkuttelemassa 😋👌 Aivan mielettömän hyvää ruokaa, huh huh! Kuvassa ei annos pääse oikeuksiinsa miten herkullinen ja reilun kokoinen olikaan ja jälkkäriksi jätskiä.. bubblegum, hattara yms yms 😋
Upea paikka 👍
🌻 Kevätkylvöt 🌻
Pikkuhiljaa aloitettava taas nämäkin hommat 😄

☀️



Selkeä kevään merkki jo maaliskuun viimeisenä päivänä krookukset ja tulppaanit tunkevat maasta valoon, ihanaa 😍😍😍😍
Joka keväinen harmitus on kun lumet lähtee ja kukkapenkit pursuaa hiekkaa 😒 en ymmärrä kuinka kolatessa hiekka siirtyy kukkapenkkiin... Sieltä silti tulppaanit sitkeästi puskevat valoa kohti 😍
Surullinen näky oli pörriäiset krookuksissa, ehkä vain nukkuivat vatsat täynnä 😔
Kevät on nyt todellakin tullut ☀️ Toissa päivänä näin ensimmäisen perhosen 🦋 Tänään lämmintä taisi olla +16, tosi ihanaa 🩷
Äitini kävi myös kylässä ja toi tuollaisen hienon ja erikoisen kukan ja korvikset. Piristi kyllä kovasti tässä sairastelujen keskellä. Lapset sairastelleet nyt parisen viikkoa vuorotellen. Nyt jo terveimpinä mutta yskää vielä kaikilla, itse olen vielä säästynyt kuin ihmeen kaupalla 😇
Ja koska kevään tulossa iskikin pienoinen takapakki ja kunnon yöpakkakset kylmettää päiviäkin niin johan sitä puikot hakeutui 😂 nopeasti taas käsiin ja aloin kutomaan rauma- neuletta aivan superherkullisen värisestä langasta, mintun/ turkoosin väristä 😍😍😍😍
Basilika on hyvin itänyt, toivoa on että satoa vielä saan👍 ja kaktus kaunistuu päivä päivältä kun uusia kukkia ilmestyy 🌺

Pelargoniat ja muratitkin ovat lähes kaikki talvesta selvinneet 😍😍
Parin vuoden haaveilun ja etsinnän jälkeen löysin ulkotakkani 👍👍 ja niinkin läheltä kuin Tokmannilta 😄 Olen tätä sielä katsellut nämä pari vuotta ja nyt se sitten mukaan lähti. Hieman ehkä heppoisen oloinen, kevyt mutta myös siro eikä mikään raskas. Tulen katselu on ihanaa ja niin rentouttavaa🔥 Lapsetkin innostuu keräämään pudonneita koivun risuja tuonne poltettavaksi 👍