Kesän -24 retkiä
☀️
Kesän ensimmäiset reissut ajeltiin poikien kanssa Mokka-pirtille Valkeakoskelle. Olen sielläkin pitkään halunnut käydä. Aivan ihana paikka keskellä "kylää" ja ihana yksityiskohta eripari kahvikupit 😍 Hinnatkin oli kohdillaan 👍Hieno kohde, suosittelen 👌
Juhannuksen jälkeen ajelimme Kiikalaan ja sieltä Perniöön. Matkalla poikkesimme Kasvihuoneilmiössä joka onkin aivan omalaatuisensa putiikki 😳 Olen aiemminkin sielä käynyt mutta edellisestä kerrasta on jo 10 vuotta vierähtänyt ja siitäkin paikka on kasvanut paljon. Aivan ihana tilpehöörikauppa 😍😍😍😍 Peltikylttejä joihin olen aivan villinä, kynttilöitä. koriste-esineitä niin sisälle kuin ulos joten voi uskoa että olin kuin taivaassa 😁 Paljon kaikenlaista. "Valitettavasti" myös leluja joita ilman emme päässeet sieltä pois... Mutta ehdottomasti kannattaa käydä jos siellä päin liikkuu.
Kiikalassa kyläilimme tätini ja hänen miehensä luona ja pakkohan se oli uimassakin sitten käydä kun järvi vieressä oli, upea paikka ja keli todella kuuma ☀️
Heidän pihapiirissä asustelee ilmeisesti sama pikkulintu vuodesta toiseen joka tekee pesänsä tuollaiseen kranssiin. Siellä 4-5 poikasta odotti sapuskaa pienet suut ammollaan 🐦
Perniössä onkin kol.me kohdetta joissa poiketa joten haipakkaa pitää. Monen vuoden takainen ystävä asustelee siellä, kuin myös ihana sukulaisRiitta ja vanhin tyttäreni. Kaikki hyväksi onnekseni ehdittiin tavata 🥰
Heinäkuussa suuntasimme Turkuun ja ajelimme tyylikkäästi rullat päässä 😄
Kuuvan nokassa käytiin kalliolla risteilijää moikkaamassa 🛳
Mä niin ❤️ Turkua
Seuraavana päivänä keskustaan. Turku on kaunis vanhoine (siinähän se syy 😄) rakennuksineen yms
Väkeä oli paljon liikkeellä koska tall ships- races tapahtuma oli juuri tänä vkonloppuna. Käytiin museokäynnillä Suomen joutsenessa jossa muistan käyneeni viimeksi ja ainoan kerran ala-asteen luokkaretkellä. Kiva (maksullinen mutta e-passilla onnistui maksaminen) kohde jossa lapsetkin viihtyivät 👍🙂
Myyntikojuja oli molemmin puolin Aurajokea ja hienoja laivoja oli useita. Joihinkin piti oikein jonottaa.
Laku-, ja hattukauppiaita, käsitöitä, taidetta ja jopa kukkakojukin. Teki mieli ostaa laventeli mutta koska reissuhousut jalassa eikä tietoa koska kotiudumme niin en viitsinyt ostaa autoon/ vaunuun pyörimään mutta joskus aion sen vielä ostaa 😉
Eri maiden ruokakojuja oli useita ja ilmassa leijui mahtava tuoksu. Nälkä tuli vaikkei nälkä olisi ollutkaan 😊
Näkemisen arvoinen tapahtuma joka kannattaa käydä katsomassa. Eikä näitä usein järjestetä, viimeksi 7 vuotta sitten taisi olla tai ainakin me kävimme silloin.
Ja pakkohan se on Muumimaailmassa käytävä kun tällä seudulla vierailee ja tämä puistokäynti oli jo aiemmin lapsille tullut luvattuakin. Itse tykkäsin kovasti koska muumit vaan on niin ❤️ itse tykkään mukeista ja lähes kaikesta mitä ylipäätään on tarjolla. Meiltä löytyy lakanat koko porukalta sängyistä ja muuta matskua 🙂 .Muumimaailmassa on kyllä kivasti panostettu ja on tosi kiva kun hahmoja pääsee halailemaan ympäri aluetta. Meillä on aina omat eväät ja niin tälläkin kerralla. Ne nautiskeltiin kalliolla auringon paisteessa ☀️ ja kyllä maistui hyvältä 😋 kuvassakin posket täynnä 😄 Ruokailusta saisi silläkin alueella pulittaa sievoisen summan jos söisi vain maksullisesti mutta ihanasti siellä löytyy monen moista ruokapaikkaa 👍, ja rakennettu sievästi alueelle sopiviksi.
Tapasin myös oman idolini Vilijonkan 😍 Tiedustelin missä hänen lapsensa ovat niin kesäkoulussa kuulemma ☺️
Ihanin tai itselle mieluisin koti oli Hemulilla koska perhos- ikkunan pielet ja kukkia postilaatikossa 🌸🌸 (meillä myös 😉) Muumien talo on kanssa niin söpö 😍😍😍 sielä on paljon ihania juttuja ja runsaasti katseltavaa, Sieltäkin löysin yhtenäisyyksiä, juhlien järjestäjän käsikirja 😄😄😄 Se täytyisi hommata, saattaisi olla hyviä uusia ideoita 😁
Ihana paikka mutta tämä niinkuin muutkin huvipuistot maksaa aika paljon tälläiselle kolmilapsiselle perheelle eikä monessa eri huvipuistossa kesässä kertakaikkiaan voi käydä mutta yhdessä koitetaan käydä ja siihen panostetaan sitten täysillä ja nautitaan. Meiltä hinta oli n 180€. Tänään sattui kelikin olemaan todella suosiollinen ja lapset nauttivat ja kaikki kolme tapasivat myös suosikkinsa ❤️☀️👌😎 joten aivan täydellinen päivä 🙂
Muumimaailmasta suuntasimme keulan lohti itäsuomea ja Parikkalaa johon saimme ajella mooonta pitkää tuntia 🙄 upean usvan läpi saavuimme paikalle ja perillä oltiinkin sitten vasta puolilta öin 🥴. Tämä paikka oli meillä tietoisena tavoitteena koska olemme täällä reilu 10 vuotta sitten käyneet yöpymässä ja tykästyimme kovasti.
Papinniemi sijaitsee Uukuniemen kylässä, lähellä venäjän rajaa...
Reittimme kulki Helsingin, Porvoon ja Kotkan kautta ja Imatrakin ohitettiin. Rauhassa sai ajella, ei paljon muuta liikennettä ollut ja matkanteko sujui ongelmitta. Lapsetkin jaksoivat monen tunnin istumisen yllättävän hienosti. Toki pysähtelimme parin tunnin välein jaloittelemaan.
Mutta ihan ilman ongelmia ei tämäkään matka alkanut kun jääkaapin kanssa oli ongelmia, niitä tosin ollut alusta asti mutta lopulta sekin sitten saatiin toimimaan ja ruokapuoli helpottui kovasti 👍
Ranta Papinniemessä on uskomaton ja vesi kirkkaampaa kuin missään muualla 😍 Vesi on todella niin kirkasta että syvällä missä itsellä ylettyi varpaat juuri ja juuri pohjaan näin pohjan helposti 👍, todella ihanaa ja uimmekin ja löhöilimme rannalla koko päivän 😎☀️ Rentouduin ja nautin niin että unohdin koko päiväksi puutarhanhoidon ja se on huimaa ja silloin on todella lomalla 🌸
Yöllä saapuessamme parkkeerasimme toiselle puolelle aluetta koska vapaata ei ollut muualla mutta aamulla tilaa tuli ja siirsimme karavaanimme "tutulle" rannalle ja aika lailla samaan kohtaan kuin edelliselläkin kerralla.
Ensi käynnillä rannalla sandaalit tipahti jalasta eikä ne sitten enää koko päivänä jalkaan tulleetkaan vaikka hiekka polttavaa olikin 🔥
Lapset nautti täysin siemauksin kun sai lotrata vedessä mielin määrin ja huippua oli myös kun sai syödä nuudelia rannalla ☺️ Saunaan ei valitettavasti päästy koska se oli varattu koko illaksi mutta suihkut oli siistit ja ihan riittävät tällä kertaa 🙂
Hieno paikka, kannattaa poiketa ❤️
Ja sitten monen tunnin ajon jälkeen löysimme itsemme tutusta Sepänniemen lomakylästä 🙂
Heti kun karavaani oli asettunut menin lasten kanssa uimaan 🧜♀️🏊♀️ ja aamulla kun silmät sain auki piti pulahtaa veteen.. ihanan virkistävää 🥰
Lapsetkin sai heti kavereita, hienoa nähdä miten ujo tuleva koululainen on rohkaistunut todella paljon tässä kesän aikana 😍.
Puolen päivän aikaan lähdimme tietysti Keskiselle ja ilmaiseen tivoliin jossa lapset viihtyivät monta tuntia. Keli oli jälleen aivan loistava eikä tivolissa kauheita ruuhkia ollut. Joihinkin laitteisiin piti jonottaa kauemmin mutta pienten laitteisiin pääsi suht pienellä jonotuksella 👍
Aikuisten ranneke sattui olemaan vallan sopivan värinen ja sävy sävyyn paitani kanssa 😄
Myös kyläkaupalla oli poikettava ruokaostoksilla ja tietysti ison kaupan puolella mutta sieltä ei tällä kertaa oikein mitään tarttunut mukaan, vaunuun pientä keittiötarpeistoa mitä en hoksannut kotoa mukaan ottaa.
Iltapalaksi paistoin letut ja vielä kirsikkana sattui trubaduuri esiintymään lomakylässä eli livemusasta saimme nauttia virvokkeiden lisäksi ja juomahan maistui erinomaisesti pinkistä kupista 🤭
Tämä wolkkari oli niin suloinen että siitä oli kuva otettava, näytti aivan Autot- elokuvan tyypiltä
Tähän väliin vaununäkymiä. Keittiö on varsin kompakti mutta ahdashan se oikeasti on. Pitää olla aika järjestelmällinen ja pitää paikat siisteinä että on tilaa tehdä mutta asenteella retkeily niin homma sujuu kyllä 👍 Tuossakin kuvassa aurinkorasva sujuvasti mukana leipien teossa 😂
Naulakossa tyttöjen käsilaukut 👜
Ja vessassahan näytti varsin kodikkaalta 👌😄
Ja sitten torstaina melkein viikon reissamisen jälkeen alkoi kotimatka +27 asteen lämpötilassa mutta autossahan siitä ei tiennyt mitään. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Saaressa koska autoon tarvittiin bensaa jota matkalla kului aika "kivasti" 😬😬 Samalla kävin paikallisessa Salessa mehu-, ja namiostoksilla. Se olikin varsin ihana ja sympaattinen pikkukauppa 😍. Seuraava pysähdys oli sitten aika pian Karansalmessa ja lapset pulahtivat uimaan jätskit syötyään. Nätti päivä ja matka meni jälleen onneksi hyvin.
Pieni välipysäys tehtiin Jämsässä Himoksen kupeessa. Sukulaisia käytiin tervehtimässä. Itselle vierailu oli kovin tunteellinen ja silmät vuotivat vähän väliä 💧 (siinä ei sinänsä mitään uutta koska itku ja nauru on minulla kovin herkässä aina) Siellä asuu itselle kovin tärkeä ihminen ja viime tapaamisesta on jo useampi vuosi ❤️
Sitten vielä Padasjoen ABC:llä vatsat täyteen ennen kotia.
Täytyy kyllä sanoa että reissu oli todella onnistunut ja toisaalta sitä olisi vielä voinut jatkaakin.
Seuraavia kertoja varten täytyy tehdä vaunuun hankintoja jotka lisäävät leiriytymismukavuutta esim muovipohjainen matto vaunun edustalle ja tuolit + pöytä siihen myös. Vaunussa sisällä näillä keleillä tehdään pikkupurtavaa ja nukutaan, muuten ollaan ulkona. Hiekkaa oli vaunussa kilotolkulla varsinkin Papinniemen pysäyksellä koska parkki oli aivan hiekkarannan tuntumassa.
Myös matkatavaroita täytyy hieman enemmän olla ja astioita koska en halua kertakäyttökamoilla rellestellä. Nytkin teki oikein oikeasti pahaa laittaa kaikki roskat samaan pussiin kun yleensä olen kovastikin tarkka lajittelusta. Ja varmasti joka camping alueella on hyvät tiskausmahdollisuudet joissa peseminen onnistuu mutkattomasti
Karavaanailu on kivaa vaikken ihan ehkä vielä ole sisäistänyt systeemiä. Tämmöinen viikon reissu menee kivasti mutta miten tekemistä riittää pidemmäksi ajaksi olla vain siinä vaunulla vai onko se ajatus juuri siinä ettei tarvi tehdä mitään 🤔 En tiedä jaksaisinko pidempiä aikoja koska sormet syhyää tekemään. Nytkin taisimme kotona olla max 30 min kun sormen aluset oli mullassa rikkaruohojen nyppimisestä. Heti piti myös Santtukukille 🌸 keittää teetä 🤣
Karavaaniporukka on tosi mukavaa ja kaikkien tälläkin reissulla tavattuja ihmisiä oli helppo lähestyä ja tutustua ja juttua riitti. Samanhenkisiä eikä ole väliä millaisella huippu vaunulla tai retropelillä liikkuu 👍 Kaikki moikkaa vastaan tullessa ja leiripaikoilla
Kotomies ei ihan kaikkia kukkia tainnut muistaa kastella ja olihan tääläkin monta päivää aurinko porottanut joten ei yksi kastelukerta ihan riittänyt...Mutta oli ihana tulla kotiin kun Syysleimut ja Puuliljat ja tavalliset Liljat oli avanneet nuppunsa ja tuoksu oli mahdottoman ihana, suorastaan huumaava. Myös viime syksynä istutetussa Kärhössä oli kukka ja monta nuppua 😍😍😍😍😍
Mutta ehdottomasti lähden milloin vaan uudestaan ja vaunu on osoittautunut oikein onnistuneeksi ostokseksi ja sillä on hyvä reissata varsinkin nyt kun jääkaappi toimii 👍
Ihanaa ja kaunista suomen luontoa on nyt saanut katsella paljon. Ehkä seuraavalla kerralla täytyy suunnitella reitit niin että ehtii jalkautua eri paikkoihin ja tutustua niin mutta nyt ajettiin paljon ja nautittiin uimisesta joka välissä 🥰
Nukkumisen kanssa ei ole muutenkaan ongelmia mutta vaunussa sain nukuttua extrahyvin ja näin niin hassuja unia että monena aamuna oikein nauratti heti herätessä, päivät siis lähti oikein hyvin liikkeelle ja vielä kun pääsi heti uimaan 😄 ei paljon paremmin voisi päiväänsä aloittaa
Nyt kotihommia ja loman viettoa ☀️
☀️PORVOO 29.7.24☀️
Muutaman kotipäivän jälkeen startattiin auto taas tielle ja nyt kohti ihanaa Porvoota ❤️ Vanha kaupunki on kyllä aivan ihana paikka. Porvoo kuuluu joka kesän ohjelmaan ja tänä vuonna keli oli lähes täydellinen, vähän pilvistä mutta lämpöä +24.
Kiertelimme ympäriinsä ja poikkesimme nyt ekaa kertaa ikinä myös kirkossa. Sillä hieman ikävä historia kun nuoriso poltti sen jokunen vuosi sitten. Onneksi se on nyt kuitenkin fiksattu kuntoon 👍 Ensimmäinen kirkko jossa oli lapsille pieni touhunurkkaus.
Syömässä käytiin AIVAN IHANASSA sushiravintolassa Piispankadulla, Sakura sushi- niminen paikka. Todella siisti paikka ja RUNSAS sushipöytä, myös jälkiruokapöytä oli reilu mutta itse en millään jaksanut enää sitä maistella. Lapsilla jäi vatsaan tilaa vielä jälkiruualle 🙂👍
Ruokailun jälkeen kiertelyä ja shoppailua 😍 Tuo pitsityö etsii ikkunaa, luultavasti olohuoneen toiseen ikkunaan pääsee. Lopuksi vielä ennen kotiin lähtöä pääsin käymään Paskakaupassa oikein paikan päällä 💩😂 netistä olen ostellut sateenvarjoa yms mutta oli kiva päästä käymään ytimessä. Siellä mukeja, kortteja, kangaskasseja yms yms paljon kaikkea
.
Kiitos Porvoo ❤️ ensi kesänä nähdään taas tai oikeastaan jo syksyllä 😉🎂🥳🍾